torstai 23. joulukuuta 2010

Himmeli ruisoljista

En ole mitenkään erityisesti jouluihmisiä, mutta sain sentään yhden joulujutun tehdyksi tänä vuonna, nimittäin himmelin. Minulla on ilo päästä työpaikan kautta (ilmaiseksi) kaikille ihanille kursseille ja kun nyt himmelikurssi pitkästä aikaa järjestettiin, niin ilmoittauduin mukaan jo elokuussa. Kuulemma materiaalin eli ruisolkien puute estää kurssien järjestämisen useammin :O vaikka halukkaita varmaan olisi, kun tämäkin kurssi täyttyi elokuussa parissa päivässä.

Alkukankeuden jälkeen tekeminen oli oikein mukavaa, eikä edes niin kauhean vaikeaa. Tarkkana tietysti piti olla, ettei herkkä materiaali mene rikki. Tämä on ihan sellainen perushimmeli, jossa ison kuution sisällä on yksi keskikokoinen ja lisäksi kaikissa kulmissa roikkuu keskikokoiset kuutiot. Jokaisen keskikokoisen sisällä on pieni kuutio, samoin kulmissa.

Siirtämistä varten himmeli kasteltiin suihkepullolla, kuulemma liikaa ei voi kastella, himmelihän ripustetaan kuitenkin johonkin "kuivumaan". Himmeliä liikuteltaessa pitää kyllä olla tosi varovainen. :)

Mutta nyt meilläkin on ainakin yksi joulukoriste. :)

Rentouttavaa Joulun aikaa.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Puuvillakangasta kirppikseltä



Kuvassa kirppiskierroksen tuotoksia. Tuo ruskea, joka näkyy huonoiten, on noista varmaan paras. Kirppiksen kassaneitokin huokaili, että "onko tuota vielä jossain lisää?". Nyt vaan tekemään... jotain.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Ikuisuusprojekti valmistui! :)


On se vaan uskomattoman upeaa lankaa!
Tämä käsityöbloggaaminen on näköjään todella satunnaista puuhaa. Hiljaiseloa on ollut...onko sitä oikeasti ollut puoli vuotta?! No mutta parempi myöhään kuin liian aikaisin oli ohjenuoramme lukioaikoina.

Minulla oli maaliskuussa mahdollisuus ja suuri ilo käydä ostoksilla Wollmeise-lankakaupassa Saksassa Pfaffenhofenissa lähellä Müncheniä. Sinne jos vielä joskus pääsen uudestaan, niin olisi se vaan aika hienoa. No kotiin palattuani mietin mitä ostamistani superihanista langoista sitten tekisin. Äiti sitten hienovaraisesti vihjaisi, että jos en keksi mitään, niin hän voisi haluta pyöreitä vuosia täyttäessään tällaisen Evelyn Clarkin pitsihuivin. Ikinä ennen en ollut pitsiä neulonut ja tuli kyllä alussa mieleen, että olisi voinut kokeilla jotain helpompaa ensin... Perhe varmaan osaisi seikkaperäisesti kuvailla alun hepuleitani ja sitä kuinka monta kertaa nousin täydestä sillasta tämän huivin kanssa (silmukka pudonnut ja sitä noukkimaan ja kun se ei nouse ihan samalla tavalla kuin sileässä neuleessa. Tai virhe jossain epämääräisessä kohdassa edellisellä kerroksella 2 tuntia sitten tehtynä ja eikun purkamaan). Mutta loppua kohden kaikki meni paljon helpommin! Huivin kuvio selkeni ja mm. huomasin mahdolliset virheet heti.





Kesällä ei tullut neuloskeltua lainkaan, mutta kyllä tätä tehdessä silti useampi kuukausi meni. Mitähän sitä seuraavaksi tekisi?

Noh, toivottavasti aktiivisempi blogipäivitystahti toteutuu jatkossa...


sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Pitkävartiset raitasukat

Oho, onpa siitä aikaa kun viimeksi päivitin blogia! Valmista ei ole viime aikoina tullut, mutta Saksan matkan tuliaislangoista on työn alla tällainen huivi. Ja se myös valmistuu joskus, aivan varmasti. Näin olen vakaasti päättänyt. Dead line on tosin vasta marraskuussa.

Tai no, kyllä mulla tällaiset pitkävartiset sukat valmistui jokunen viikko sitten. Ihan kokonaan en ole toimetonna ollunna.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Retkellä Pfaffenhofenissa Wollmeise-kaupassa



En oikein osaa edes kuvailla kuinka etuoikeutetulta olo tuntui, kun minulla oli viime perjantaina mahdollisuus kulkea ylläolevan lankakaupan ovesta sisään. Meinasi tosin jäädä käynti väliin, kun riuhdoimme täpinöissämme kaupan ovea ihmetellen miksei se aukea vaikka kaupan pitäisi olla auki. No, tämähän on aika erikoinen kauppa, ehkä se ei jostain syystä olekaan auki vaikka pitäisi, ajattelin. Ihan tiedoksi, kaupan ovi aukeaa työntämällä, ei aukea vetämällä, vaikka mieskin kaikin voimin kokeilisi. :)


Loppu hyvin kaikki hyvin, päästiin kauppaan sisään. Lähes kaikki kohtaamani saksalaiset ihmiset ovat olleet äärettömän ystävällisiä, niin myös naiset tässä kaupassa. Hiukan kyllä ihmettelivät, ettei minulla ollut mukanani minkäänlaista toivomuslistaa ystäviltä. Mutta oikeasti, menin aivan tyhjän pääkopan kanssa tänne ja oikeastaan hyvä niin. Tarkoitus oli vain ostaa vähän kaikenlaista ja hipelöidä lankoja sitten kotona.

Mieskin oli tyytyväinen, kun sai istua sohvalla sillä aikaa kun minä tutkailin lankoja. By the way, kaupassa oli käynyt aiemmin aamulla muita suomalaisia. Keitähän ovat olleet?


Ehkä olisi voinut ostaa vähän enemmänkin, budjetissakin olisi vielä ollut ihan vähän venyttämisen varaa. Ajattelin kuitenkin pitää ostot jonkinlaisessa kohtuudessa ja miehen sillä mielellä, että minut voi päästää tänne joskus vielä uudestaan. (tosin nämä langat maksoivat naurettavan vähän verrattuna erään jalkapallopelin pääsylippuihin, jotka miehen oli muutama vuosi sitten "pakko saada")

Nyt vaan sitten miettimään mitä näistä tekisi. Ajatus on että näistä kuitenkin tekisi jotain, vaikka voisi näitä vain hypistellä ja ihastellakin. :)


Tänne pitää päästä joskus vielä uudestaan! On ehdottomasti pienen pyhiinvaellusmatkan arvoinen paikka, jos Münchenissä päin on käyntiä.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Kisapipo



Huh, hyvä että olympiakisat loppuivat! Ei siksi etteikö olisi kiinnostanut, vaan siksi että kiinnosti liikaakin, ja penkkiurheilu lamasi kaiken muun elämän kahdeksi viikoksi. Olin kuvitellut, että neulon ja virkkaan hullun lailla kaikkea ihanaa tv:n ääressä ja saan valmiiksi pilvin pimein ennen näkemättömän kauniita tekeleitä. Ja höpö höpö. Tämä virkattu myssy on ainoa. Sekin viimeistelty hiki päässä lätkäfinaalin ekan erän aikana. Joten goodbye Ravelympics ja muut käsityösuunnitelmat! Muun elämän lamaantumisesta nyt puhumattakaan.

Myssyn esikuva on tietenkin tässä:


Nämä ohjeet löysin kuitenkin vasta vikana kisapäivänä, joten minun myssy on ihan hilseestä repäisty. Tytärten toivomuksesta täytyy kyllä tehdä kummallekin myös virallinen OS-mössan. Tosin väritystä täytyy miettiä, sinikeltainen ei välttämättä ole kovasana paikallisella yläasteella.

Mitään ohjeita en osaa omasta myssystä kertoa, eikä varmaan ole syytäkään kun tuo esikuva ohjeineen on niin kiva. Minun myssy on kylläkin tehty tasona ja kamala ruma sauma on kuulemma "just magee".



Huh, ihanaa. Pääsee sohvalta omaan sänkyyn nukkumaan. Tietokonekin on ollut kisakatsomon palveluksessa. Joskus paluu arkeen voi olla ihanaa!

perjantai 19. helmikuuta 2010

Kiilapeukalo by anoppi and me


Yritin viime viikolla etsiä googlella selkeää peruskiilapeukalon ohjetta ilman kirjoneuletta, kohokuviota tai muuta vastaavaa, mutta sellaista ei löytynyt ainakaan hakusanoilla "kiilapeukalo", "kiilapeukalon ohje" tai "miten tehdään kiilapeukalo". Joten eikös se tarkoita että ohjeet tehdään sitten itse?! Ei auttanut muu kuin kilauttaa anopille ja anopin  neuvot olivat seuraavanlaiset:

Aika isot lapaset ja kiilapeukalo
(isot naisten tai pienet miesten)

1. Luo 12 s per puikko, resori 1 o 1 n noin 8cm.

2. 4 krs sileää neuletta.

3. Aloita lisäykset peukaloa varten: Neulo 1. puikolla 8 s o ja lisää 9. ja 11. silmukoiden kohdalla yhteensä 2 s neulomalla ensin oikein silmukka kerrosta alempaa ja sitten silmukka o neulottavalta kerrokselta = 14 s 1. puikolla.



 
4. Neulo 2 krs o ilman lisäyksiä.

5. Neulo 1. puikolla 8 s oikein, lisää 9. ja 13. silmukan kohdalla yhteensä 2 silmukkaa kuten kohdassa 3. = 16 s 1. puikolla.



 

6. Neulo aina lisäysten välissä 2 krs oikein ja toista lisäykset aina 1. puikon 9. ja toiseksi viimeisen silmukan kohdalla. Jatka kunnes olet lisännyt 8 kertaa eli 16 s = 28 s 1. puikolla.





 

7. Poimi peukalokiilan 19 silmukkaa langalle odottamaan.

8. Luo 1. puikon 8 silmukan perään 3 silmukkaa kiertäen lanka puikolle.
9. Neulo 1. puikon viimeinen silmukka luotujen silmukoiden perään = 12 s 1. puikolla.



 
10. Neulo lapanen loppuun. Aloita kärkikavennukset, kun lapasen pituus on noin 22cm. Kavenna neulomalla kunkin puikon 5. ja 6. sekä 11. ja 12. s oikein yhteen. Neulo 4 krs o. Neulo kunkin puikon 4. ja 5. sekä 9. ja 10. s oikein yhteen. Neulo 3 krs o. Neulo kunkin puikon 3. ja 4. sekä 7. ja 8. s oikein yhteen. Neulo 2 krs o. Neulo kunkin puikon 2. ja 3. sekä 5. ja 6. s oikein yhteen. Neulo 1 krs o. Neulo kunkin puikon 1. ja 2. sekä 3. ja 4. s oikein yhteen = 2 s per puikko. Katkaise lanka ja vedä jäljellä olevien 8 s läpi.



 

11. Poimi langalla odottavat 19 s puikolle. Poimi kiertäen luoduista silmukoista 2 sekä kiertäen luotujen ja langalla odottaneiden välistä 1 kummaltakin puolelta kiertäen yhteensä kolmelle puikolle = 23 s peukaloa varten.



 

12. Neulo peukalo (huom! vain 3-4cm) aloittaen peukalon ja etusormen välisestä kohdasta. 1. puikolle 8 s, 2. puikolle 7 s ja 3. puikolle 8 s.


 

13. Peukalon kärkikavennus: Neulo 1. ja 3. puikon kaksi viimeistä silmukkaa o yhteen = 21 s
14. Neulo jokaisen puikon kaksi viimeistä silmukkaa joka kierroksella o yhteen, kunnes jäljellä on 6 s. Katkaise lanka ja vedä jäljellä olevien silmukoiden läpi.
15. Päättele langat lapasen sisäpuolelle ja avot! Lapanen kiilapeukalolla on valmis.


Olisi mukavaa, jos kertoisit, mikäli tästä ohjeesta on Sinulle hyötyä. :) Ja muutkin kommentit ja parannusehdotukset ovat erittäin tervetulleita.


keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Elämäni ensimmäinen kiilapeukalo ja neuleyritelmiä


Kokeilin into piukeana ihka ensimmäistä kiilapeukaloani anopin ohjeiden mukaan. Ja täytyy sanoa, että kiilapeukalo on todellakin mun juttu. Siinä tavallisessa peukussa aina mätti jokin. Mutta tämä toimii. Jatkossa teen vain ja ainostaan kiilapeukkuja! Jee!

No nämä lapset eivät koskaan valmistuneet, koska vaikka peukalosta tuli periaatteessa siisti ja virheetön, siitä tuli kuitenkin liian leveä ja itse lapasesta liian pitkä ja kapea. Paria tälle en sitten koskaan aloittanut. Kokeilin lapaseen vähän koristeluja, joita voisi myöhemmin toteutta, vaikka nämä olisivarmaan olleet kauniimmat ihan ilman mitään:


Viimeisen kahden viikon aikana on tullut tosiaan neulottua pelkästään kaikkea surkeaa. Aloitin innoissani niin ikään elämäni ensimmäiset kärjestä aloitetut sukat ihanalla punaisella Hjerte Garn socks 4 -langalla. Aloitus ja kantapää sujuivat hyvin, mutta käsialani oli muuten niin kamalaa, että purin melkein valmiin ensimmäisen sukan.


Tykkään tuosta langasta todella paljon, joten yritän sukkia tai jotain muuta sitten joskus myöhemmin paremmalla onnella (ja ennen klo 22:ta).


Sitten halusin fleecevuoriset lyhytvartiset lapaset, joita ei tarvitse tunkea takin hihan alle. Nämä tein valmiiksi asti lukuunottamatta vuorta. Mutta jos yksi lapanen oli liian pitkä ja kapea, olivat nämä liian lyhyet ja leveät. Varsi onnistui kyllä, mutta sormilla oli enemmän tilaa leveys- kuin pituussuunnassa.



Nyt tarttis kyllä keksiä jotain, mitä ihan varmasti osaisi tehdä...

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Oranssimustat jussisukat


Nämä kaksi pakettia lähtivät toissapäivänä postin mukana, toinen ystävälle ja toinen hänen pojalleen. Toivottavasti paketit on jo avattu (vaikka ystävänpäiväkin on vasta tulossa), sillä tässä tulee paljastukset pakettien sisällöstä. Kotimaan posti ei muuten kulje enää yhdessä päivässä niinkuin ennen! Ja kuitenkin hinnat... Näiden pakettien lähettäminen maksoi enemmän kuin langat pakettien sisältöihin. Jotenkin uskomatonta!


Ystävä kertoi, että poika 9v tarvitsee sukat. Jussi-kuvio ja oranssi-musta väriyhdistelmä oli pojan oma toivomus. Ja ei muuta kuin tädin sukkapuikot kilisemään. :) Loppujen lopuksi ei ollenkaan pöllömmät värit. ei ehkä tule ihan heti toisia samanlaisia vastaan, vai? Ohje on Novitan ja oli melko helppo toteuttaa, tosin pari virhettä tuli ja jouduin välillä vähän purkamaan. Jos telkkarista tulee liian jännää urheilua liian lähellä keskiyötä, niin neulominen saattaa kärsiä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, kirjoneule onnistui.

Tein elämäni ensimmäisen neuleen pingotuksen sitten koulun käsityötunneilla vuonna 1986 tehdyn villapaidan. Äidilläni on muuten tuo villapaita käytössä edelleen...


Pientä päänvaivaa aiheutti myös sukan koon pienentäminen alkuperäisestä ohjeesta koosta 38 parin numeron verran. Kun vartta kaventaakseni olisi kuvion vuoksi pitänyt jättää 10 silmukkaa pois. Tai sitten olisin saanut piirtää kokonaan uuden kuvion. Toivottavasti ovat kuitenkin suunnilleen sopivan kokoiset.

Pitäisiköhän tässä vähitellen siirtyä vähän keväisempiin neuleisiin?

Ai niin ystävän paketissa olivat nämä.


I sent these two packages to a friend and her son the day before yesterday. I hope they already opened them (even though the Valentine's Day is still to come) because I will tell what the packages contain. By the way, the Finnish postal company doesn't deliver the mail in one day like they used to in good old times. But the prices... I had to pay more for sending these socks and mittens than yarns for them. Unbelievable!

The friends' nine year old son made a wish about Jussi socks with orange black colour combination. And the aunt started to knit right away. After all the colours aren't bad at all and I'm sure the boy won't daily see similar socks than his. The pattern is free available here (only in Finnish). It was quite easy but I still made some misstakes and needed to knit again. The combination of too exiting sports from tv too late at night and knitting doesn't always work.

By the way my mother still wear my very first knitted pullover which I did at school 1986. It must be well done! And my friends package contains these. Happy Valentine's Day!

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Minun ei pitänyt ostaa mitään!


Viime viikon ohjelmassa oli käynti Helsingissä, johon sain vihdoinkin sisällytettyä shoppailuretken Lankamaailma Nordiaan Oulunkylään. Kuin kunnon maalaisserkku kaupungissa katselin silmät pyöreinä ympärilleni. Ensin kiersin kaupan läpi vain hipelöimässä lankoja ja matkalaukun täydeltähän sieltä sitten toista kierrosta tehdessäni lankoja mukaan tarttui. Olisin kyllä voinut ostaa ihan kaikkea ja paljon! Budjettikin oli rajallinen, mutta selvisin 65 eurolla - muutama kympin kerä nosti hintaa, muuten olisi tullut ihan sikahalvaksi. ;)

Martha Stewartin kirjan ostin heräteostoksena Jumbon Akateemisesta hintaan 24,95 ja toisen kirjan sain pikkusiskolta (se oli saanut sen joskus lahjaksi, mutta eihän se ole koskaan tehnyt vapaaehtoisesti yhtään käsityötä ;) Sinellistäkin oli "pakko saada" jotain, vaikka jotain ihan pientä ja sieltä lähti mukaan laukun sangat, pieniä ruskeita helmiä ja puusydämiä.

Onneksi sain paluumatkalle tuon isomman laukun lainaan. Oma lentolaukkuni pursusi aivan piukeana jo menomatkalla.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Perushuttu ainaoikeinneulotut ranteenlämmittimet


Ei mikään suuri taiteellinen taidonnäyte, mutta jokseenkin värikkään viikon tuotokseksi menettelee.

Nämä ranteenlämmittimet kuuluvat sarjaan "ala-asteen kässän tunneille sopivaa vaikeustasoa", sillä lämppärit tehtiin levynä kokonaan oikeaa neuloen. Onnistuu väsyneenä ja silloinkin, kun mikään ei oikein nappaa. Ei tarvitse nimittäin ajatella mitään sitten vähääkään. :) Alkuperäinen ohje on Dropsilta. Virittelin sitä kuitenkin hiukan, esim. nuo sormien paikat on tehty pienillä pistoilla. 


Kämmenselkä huusi jotain kuviota. Siitä piti tulla omenakuvio, mutta tulikin mikälie syherö. :)
Kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä kyllä menevät varmasti käyttöön, sillä näitä raaskii pitää, eikä nämä nyt niiiiiin kamalat ole. :)


Lanka: Novita Nalle kukkaketo vaaleanvihreä (825) n. 50g
Puikot: 3,5mm

perjantai 29. tammikuuta 2010

Vanhahtava farkkukassi


Kaapissa lojuneille H&M:n farkuille ja kulahtaneille pellavapöksyille uusi elämä! :)

Idean pohjana oli tehdä jotain vanhahtavaa, sen kunniaksi, että kyseessä oli ihan ensimmäinen tuunaustyöni. Tämä oli oikeastaan kokeiluluonteinen juttu koko kassin teko: kokeilin mm. noita pistoja sankojen reunaan, jotka kuulemma ovat ihan perushuttua koulujen kässän tunneilla. Kun esittelin lapsille miten hienoja pistoja teen (ihan oikeasti ensimmäistä kertaa elämässäni edes kokeilin noita), niin tytär totesi: "Onhan noi äiti ihan hienoja, mutta mäkin osaan tehdä noita. Me tehtiin noita jo tokalla."

Lähdin jälleen aika soitellen sotaan. Ajattelin, että yhden farkkukassin nyt rykäsen parissa tunnissa. Juupa. Kun pari tuntia oli mennyt, mulla ei ollut edes kassin farkkuosia leikattuna...

Etenin jotensakin näin:

1. Farkkujen leikkaaminen, lahkeiden saumojen purkaminen. Siistin kangaspalat lankasuoraan. En käyttänyt takapuolen kohdaksi tunnistettavaa kohtaa (taskuja), jotenkin pehvan kuva kassissa ei nyt iskenyt.

2. Kangaspalojen yhdistäminen yhdeksi isoksi kankaaksi. Ompelin omepukoneella pienemmät palat yhdeksi isoksi palaksi. Samalla mietin miten tulen laukun osat isosta palasta ottamaan, ettei jää paljon hukkapaloja ja että ylipäänsä saan ne otettua.

3.Kassin palojen leikkaus. Mulla kassiosa tuli yhdestä pitkästä pötköstä eli pohjasaumaa ei ole ollenkaan. Sangat kaksi kapeampaa pötköä.

4. Kassin ompelu kassin muotoon. Eli tarvittavat siksakkaukset, sivusaumat kiinni ja lisäksi alakulmat sisään, jotta kassiin tuli pohja. Kulmat pohjaan kiinni. (Ei vielä kantohihnoja kiinni)


(mitäköhän järkeä oli laittaa toi veska tonne halkokasan päälle?...)


5. Kohdat 1-4 vuorikankaalle (ei kantohihnoja). Huom! Vuorikangas muuten saman kokoinen ja mallinen kuin farkku, mutta noin 5cm kääntövaraa per puoli kassin ulkopuolelle näkyviin tulevaa reunaa varten.

6. Koristesydämen piirtäminen, leikkaus, reunojen siksakkaus, sydämen reunavirkkauksen tekeminen. Sydämen kiinnitys koneella, reunavirkkauksen kiinnitys sen jälkeen pienin pistoin käsin.

7. Yläreunan pitsivirkkauksen tekeminen. Ketjusilmukoita pari senttiä yli kassin ympärysmitan. 1. krs: *5 kjs, jätä 2 ks väliin, 1ks*, jatka *-* kerroksen loppuun. 2. krs: käännä työ, 3 kjs, 1 ks ensimmäisen kjs-kaaren keskimmäiseen silmukkaan, *5kjs, 1ks seuraavan kaaren keskimmäiseen kjs:ään*, jatka *-* kerroksen loppuun.

8. Vuoren kiinnittäminen ja samalla virkatun pitsireunuksen kiinnittäminen.


Pitsireunus on kiinnitetty vuoren alle, joka on ommeltu suoralla ompeleella päältä.

9. Kantohihnojen ompelu pötköksi ja ärsyttävin vaihe: niiden kääntäminen oikein päin.

10. Koristepistojen tekeminen kantohihnojen toiseen reunaan. Alunperin mulla oli tarkoitus tehdä molempiin reunoihin, mutta luovuin ajatuksesta, se olisi ollut jotenkin liikaa tässä...

11. Kantohihnojen kiinnitys. Mulla ne on toistaiseksi kiinnitetty käsin vuoren sisäosaan ja farkkukankaaseen, kun en halunnut ompeleita näkyviin kassin ulkopuolelle. On vielä mietinnässä, että päräytänkö kuitenkin sangat koneella kiinni, olisi se sitten kestävämpi versio kuitenkin.






maanantai 25. tammikuuta 2010

Pitkä raitakaulaliina Purosta



Mulla oli jo jonkin aikaa ollut mielessä tämän kaulaliinan tekeminen. Mietin vaan, että kannattaako sitä tehdä Novitan Purosta (mitkään Norot ei ole tässä vaiheessa realistisia) ja jos kannattaa, niin mitkä värit sopisivat edes jollain lailla yhteen. Puro-keriä pitäisi ronkkia kaupassa niin rajusti, että kunnolla näkisi mitä sieltä onkaan sisempää tulossa. Toisaalta värisilmäni pettää viimeistään väriyhdistelmän viidennen värin kohdalla, että kerien hypistely on siinä mielessä täysin turhaakin.



Huivin ideahan ei tietenkään ole minun, vaan taiteilija Jared Floodin ja loppusysäyksen huivin aloittamiseen sain siitä, että huomasin Ravelryssä Hepsin tehneen tällaisen huivin. Minun pälliini ei vain mahtunut sen paremmin Jared Floodin kuin Hepsinkään toteutuksia tutkiessani, miten raidoituksessa käytetään kolmea eri väriä! Niinpä minun huivissani on vain kahta: Revontulia ja Tundraa. Värien nimien teematkin sopivat jotenkin mainiosti yhteen, mikseivät siis itse väritkin.

Suorastaan haltioiduin kaulaliinan neulomisesta heti alkuun. 1 o 1 n joustinneuletta on nopea neuloa ja väriyhdistelmät olivat niin makoisia, että oli suorastaan pakko nähdä millainen on seuraava ja seuraava ja sitä seuraava... Niinpä valmista tuli parissa illassa. Värikäs kaulaliina on kuin tehty minun yksinkertaisen yksivärisen vaaleanharmaan talvitakkini kaveriksi.



Halusin pitkän kaulaliinan, Jared Floodin liinalla on sikäli kuin oikein ymmärsin pituutta 6 jalkaa eli noin 182 cm. Minun kaulaliinani pituudeksi tuli 188 cm, syystä että minulla oli kaksi kerää kumpaakin lankaa ja halusin käyttää ne loppuun. Olisi jäänyt ärsyttävät jämäkerät nurkkiin pyörimään, jos olisin lopettanut esim. 6 jalan pituuteen.

Tälle huiville ilmaantui useita halukkaita omistajia neulonnan aikana, joten ehkä näitä täytyy tehdä lisää. Olen vaan niin laiska tekemään useampia ihan samanlaisia juttuja.




Löytyi sitten saunallekin vihdoin jotain käyttöä! :)




On muuten tosi helppo vähemmänkin neuloneen tehdä ja kaunista jälkeä tulee varmasti.

Välineet: Puikot kokoa 5
Langat: Novita Puro Revontulet 100g ja Novita Puro Tundra 100g

Ps. Mulla tarttui tänään Anttilasta mukaan kaksi kerää Puro Batikia. Mitä se sekin on?

torstai 21. tammikuuta 2010

Kesää odotellessa -kassi


Alkuperäinen ajatukseni tämän kassin ideoinnissa lähti nähtyäni jossakin blogissa (muistaakseni) virkatun ja huovutetun keltaisen pääsiäishenkisen teepannumyssyn pajunkissakuviolla. Valitettavasti en löydä linkkiä tuohon enää, mutta kyseisestä myssystä ja sen väriyhdistelmäsä tuli niin keväinen fiilis, että päätin heti improvisoida kassin keväisen keltaisesta ja valkoisesta Novita Huopasesta virkkaamalla. Luulin tekeväni kassin heittämällä varastossa olleesta yhdestä kerästä yhden lauantain aikana tv:n ääressä, mutta kyllä siitä vähän isompitöinen tuli - ja lankaakin kului tasan kolme kerää.

Kassi on virkattu ks:llä kahdesta isosta palasta, pohjapalasta ja kahdesta päärypalasta. Alunperin tarkoitukseni oli tehdä kassi kokonaan yhdestä palasta, mutta suunnitelmat muuttuivat kesken kaiken, kun en saanut kassin mittasuhteita onnistumaan (enkä toisaalta halunnut purkaakaan montaa kerrosta...;) Eli piti sitten virkata lisää (pohja ja päädyt), että kassista tuli sen mallinen kun alunperin halusin. Palaset on yhdistetty virkkaamalla valkoisella ks:ita. Kassin yläreunan valkoinen raita on tehty virkkaamalla kaksi kerrosta valkoista (ks) reuna- ja päätykappaleiden lopuksi.

Alunperin minun piti virkata laukun sangat, mutta ihan rehellisesti sanoakseni mulla ei riittänyt enää lankaa siihen, enkä halunnut ostaa enää neljättä kerää Huopasta... Niinpä päädyin letittämään sangat ja ihan onnistunut ratkaisu sekin oli. Tosin haaveilemani hapsut muuttuivat "töpöiksi" pesukonekäsittelyssä ja mitetittyäni erilaisia ratkaisuja leikkasin ne lopulta kokonaan pois.

Pesukoneessa käynnin jälkeen, käsittelyyn joutuivat keittiön aikoinaan kirppikseltä hintaan 1€ ostetut verhot...


...ja näin kassiin saatiin vuori :) Kiinnitin sen lopulta käsin, koska sankojen kiinnityskohdat tekivät siistin koneompelun (ainakin minun taidoille) mahdottomaksi.



...tästä ohjeesta sovellettu yksityiskohta paikalleen...



...ja kassi on valmis. Lähtee kuulemma lapsille uimakampekassiksi. (Siis käykö meidän lapset uimassa?...) Nyt kun vielä tulisi se kesä! :)




Lanka: 300g Novita Huopanen keltainen, jonkin verran valkoista, kukassa Novita Seitsemän veljestä valkoinen sekä virkkuukoukku nro 8 Huopaseen ja 4 Seiska veljekseen.