torstai 31. joulukuuta 2009

Kaikkea pitää näköjään kokeilla...


Lankavarastoni alkoi uhkaavasti pursuilla ja aloin sitä pienentääkseni neulomaan tällaista Novitan Seitsemästä veljeksestä. Väreistä, joista en ihan vähään aikaan halua nähdä enää yksiäkään villasukkia. Piti siis keksiä jotain muuta. Okei, tämä on varmasti jonkin sortin kardinaalimoka, sillä alkuperäisohje on todellakin taideteos, jota ei varmasti pitäisi lähteä toteuttamaan Seitsemästä veljeksestä ja vielä jämälangoista. Mutta hei, olen aloittelija ja tätä nyt kuitenkin sohvallani uuden vuoden ratoksi teen, enkä edes vielä tiedä tuleeko tuosta huivi, shaali vai torkkupeitto. On sen verran kivaa neulottavaa telkkarin ääressä, että voi olla että tulee vaikka peittokin. :) Ja hope so tulevaisuudessa myös shaali kauniimmalla langalla (ehkä jopa Norolla).

tiistai 29. joulukuuta 2009

Neulottu myssy ja virkattu kukka



Minäkin tein sitten tällaisen. Muuten noudatin orjallisesti alkuperäistä ohjetta, paitsi että myssyn pituus ennen kavennuksia on 17cm:n sijaan noin 19cm, kun halusin että myssy roikkuisi takaa vielä vähän enemmän... Kait tuo sen verran onnistui, että sitä jossain käyttääkin voi. Jos ei nyt sitten kutita aivan kauheasti... ;)

Kukan ohje on täältä. Aluksi piti kyllä vähän ihmetellä ohjeita, mutta parhaitenhan tuollaiset ohjeet avautuvat, kun alkaa vain tekemään.

Lanka: Novita Puro väriltään Ruska n. 75g

maanantai 28. joulukuuta 2009

Peace-lapaset pikkusiskolle :)


Vielä yhdet huovutetut lapaset, tällä kertaa siskon tyyliin sopivat. Lanka on edelleen Novitan Huopasta, lapasen ohje suoraan lankavyöstä, peace-merkki virkattu ketjusilmukoin ja kiinnitetty löysin pistoin lapaseen ennen konepesua. Nämä kävivät koneessa 40 asteessa vain kerran.

sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Virkattu ja huovutettu kassi



Joulun ajan hiljaisina päivinä tuli ihan pakottava tarve kokeilla huovutettavaa kassia ja tämmöinen siitä tuli. :) Ohje on Drops Designin (virkattu ja huovutettu DROPS ruutulaukku), mutta minun langat on Novita Huopasta ja värit omasta päästä. Minun kassini jäi alkuperäistä suuremmaksi, kun pesin sen koneessa vain kerran. Ihan hyvin voisi pestä kahdestikin. Ja kaikki muovipussiviritykset kiinnihuopumisen estämiseksi ovat aivan turhia, mutta kannattaa olla säätämässä kassi oikeaan muotoon heti pesukoneen pysähdyttyä.

Langat: Novita Huopasta keskisinistä eniten, tummansinistä ja valkoista vähemmän, liilaa vähiten :)
Virkkuukoukku nro 8 ja riittävän iso neula lappujen yhteenompelemista varten

Huovutetut lapaset kukkakuviolla



Ovat joulun pyhien ajan tuotantoa. Ihka ensimmäistä kertaa jännittyneenä kokeilin Novitan Huopasella ihan lankavyön ohjeen mukaan, ja onnistuivat. Paitsi että mitään pakastepusseja en ensi kerralla lapasten sisälle laita - ihan turhat. Kahdesti pesin ne 40 asteessa, kun yhden pesun jälkeen olivat vielä liian isot. Tuleva käyttäjä pääsi vielä muokkaamaan kosteat lapaset oman käden muotoisiksi ja sitten vain kuivateltiin.

Lanka: Novita Huopanen tummansininen n. 150g ja ihan vähän valkoista
Puikot: nro 8
Ohje: Lapasen ohje lankavyöstä, paitsi että 8 ensimmäisen krs:n jälkeen 4 krs:ta valkoisella. Neulo lapanen valmiiksi, tee sitten kukkakuvio ja kuvio lapasen reunaan. Huovuta sen jälkeen pesukoneessa ohjeen mukaan.
Kukka: Omasta päästä: Virkkaa 10 kjs, yhdistä renkaaksi ps:lla. *Virkkaa 20 kjs ja yhdistä renkaaseen niin että väliin jää yksi kjs*, toista *-* yhteensä 5 kertaa, katkaise lanka (jätä niin pitkäksi, että voit kiinnittää kukan sillä lapaseen) ja vedä langan pää silmukan läpi. Ompele kukka melko löysin pistoin lapaseen.
Lapasen reuna: Virkkaa ks:iä valmiiseen lapaseen ennen huovutusta pesukoneessa.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Ensimmäinen - suklaanruskeat villasukat


Joulun ajan pitkäveteisyyden, pitkän mietinnän ja pikkusiskon kannustuksen jälkeen sain viimein tartuttua bloggaamiseen. Aloitetaan näistä sukista, jotka päätyivät joulupukin konttiin.

Langat: Novita Seitsemän veljestä ruskea n. 150g ja Novita Nalle aloevera oranssia ihan vähän
Ohje: Sukat Seitsemän veljeksen lankavyöstä, ihana kukan ohje on täältä ja sukan reunassa 1 krs ks:iä oranssilla.